Mitä koirani ovat opettaneet

Pene (Uhtuan Pene), Suomen pystykorva, uros:

Pene oli tosi tietoinen omasta urosmaisuudestaan. Vaikka Suomen pystykorvat ovatkin hyvin reviiritietoisia, Penen reviiriulottuvuus oli ihan omaa luokkaansa. Pene karkasi useita kertoja Helsingin Marjaniemestä Vuosaareen jonkun nartun perässä (ja paikallinen poliisi toi hänet kotiin mustassamaijassa etupenikissä, koska Pene ei suostunut menemään takakoppiin). Pene merkkasi jatkuvasti sisälle kotiinsa (ei meidän nähden,  olihan hän sisäsiisti), koska naapurissa asui uroksia. Pene oppi erittäin helposti kaikennäköisiä temppuja, mutta "Suomen pystykorvan uskollisuus" joutui useasti koetukselle.

Omimmillaan Pene oli kuitenkin metsällä linnunhaukussa ja hirvestämässä.

Fanni (Carmelita), Kultainen noutaja. narttu:

Voimakastahtoinen koira, jota senaikaiseten oppien mukaan piti selättää useasti. Oppi ajanoloon erittäin nöyräksi (ei ole nykyisten tavoitteini mukaista; oli liian ohjaaja pehmeä). Pelkäsi paukkuja voimakkaasti koko elämänsä. Siis älä tee tätä omalle koiralle, jos et ole varma hermorakenteesta: Rakettienampumistilanteessa Fanni (tosi nuori) oli mun jalkojen välissä, kun seisoin kymmenen metrin päässä ampumisesta! Koko Fannin elämän ajan jouduin syöttämään rauhoittavia uudenvuodenaattona, jotta Fanni olisi pystynyt edes asettumaan aloilleen.

Fannin kanssa harrastimme tokoilua, mutta emme kisanneet.

Helga, sekarotuinen narttu (Bretagnen bassetti ja joku innostunut uros):

Helga oli erittäin innostunut käyttämään nenäänsä. Jälki oli ehdoton ykkösmielenkiinnon kohde, mutta ohjaaja pakotti muuhun (ruokaa sai jonkin aikaa vain haistettuaan sen ilmavainulla). Tässä vaiheessa ohjaaja oli jo suuntautunut pelastuskoiratoimintaan. Oli erinomainen jälkikoira ja hyvä hakukoira, mutta työskentely ilman liinaa tapahtui liian kaukana ohjaajasta. Yllätyksiä koulutusvaiheessa tuotti monirotuisuus, jolloin ei voinut olla ihan varma, mikä vietti kulloinkin vei koiraa. Sinänsä taustarotu Bretagnen bassetti herätti mielenkiinnon.

Miksi labradorinnoutaja:

Kun Fanni kuoli, halusin koiran, joka pysty toimimaan pelastuskoirana (naapurissa asuva henkilö oli sytyttänyt kipinän rotweilereineen). Helga tuli hiukan yllättäen valittua edellisen koiran kuoleman aiheuttaman ikävän vuoksi (kun käyt katsomassa pentua, yritäppä olla valitsematta jotain niistä).

Pari vuotta Helgan tulon jälkeen työpaikkani otti vastuulleen tullin huumekoiran koulutuksen (kummikoira Husse). Olin toiminut pelastuskoirapuolella koulutusohjaajana ja tutustunut moniin perinteisiin palveluskoirarotuihin, miettien samanaikaisesti itselleni sopivaa rotuvalintaa.

Tässä vaiheessa tutustuin tarkemmin Labradorinnoutajaan. Aluksi olin erityisen positiivisesti yllättynyt koiran ulkonäöstä (ei ollutkaan "paksubertta", jollaiseksi olin Labradorinnoutajat aikaisemmin kuvitellut). Tutustuttani huumekoiran vaatimuksiin, totesin samankaltaisen koiran kenties sopivan myös pelastuskoiraksi.

Kyllikin (Varjoahon Kyllikki) valitsin sitten ihan Labradorinnoutajien pentujen nettivälityksen perusteella. Ja mikä onni kävikään! Sain toimintakykyisen, voimaksviettisen ja rakenteellisesti ihanteellisen koiran.

Ja "ahneus on kasvanut syödessä". Ostin kaksi toisistaan poikkevaa sukulinjaa olevaa labradorinnoutajaa kanta urokseksi ja nartuksi (Kyllikki jouduttiin steriloimaan nuorena), joista sitten myöhemmin syntyi ensimmäinen Helkyn kennelin pentue. Uros on Kyllikin siskon poika Varjoahon Maorikunnas (halusin ehdottomasti Kyllikin hyviä ominaisuuksia pentuihin) ja narttu erinomaista jalostuslinjaa vaalivasta Jummi-Jammin Kennelistä (Jummi-Jammin Elaine).

Yhteistyössä Jummi-Jammin kennelin kanssa hankimme myöhemmin uroksen Saksasta (Lost and Found Brie), joka jo pentutestistä lähtien on osoittanut lahjakkuutensa sekä nouto- että viranomaistehtäviin. Eivätkä testit ole olleet väärässä...