-
30.7.2010
Lisää kuvia juustopalleroista
Lue lisää » -
29.7.2010
Juustopallerot 2 päivää vanhoja
Lue lisää » -
28.7.2010
Esterin pennut syntyneet
Lue lisää »
41708
Vuosia takana ja vuosia edessäKeskiviikko 30.12.2009 - Ammi Tänään kuulin yllättäen, mutta kuitenkin odotetusti yhden vähitellen läheisemmäksi tulleen henkilön poismenosta. Koirien kanssa on jo oppinut, että elämän kierto on nopeaa, mutta ihmisten kohdalla loppuminen on aina yhtä odottamatonta. Poismennyt pelastuskoiraryhmäläisemme osallistui vielä marraskuussa harjoituksiimme Porvoon Taidetehtaalla ja syksyllä hän kävi nuorimman koiransa kanssa voimiensa mukaan myös pelastuskoirien tottelevaisuus- ja ketteryysharjoituksissa Maarin kentällä. Surullista, mutta elämä jatkuu. Marx-pentu kasvaa ja voimistuu päivä päivältä. Ja kohta sekin on jo iso koira. Brie-iskä on vielä hiukan hämillään pentuaikansa päättymisestä Marxin tulon myötä, mutta eiköhän tuokin hämmennys mene pian ohitse. Ja Kyllikki on löytänyt yhteisen sävelen Marxin kanssa (ulvovat ja haukkuvat toisilleen samalla, kun piehtaroivat lattialla purren toistensa korvia). Näyttää siltä, että on alkamassa hyvä vuosi! Hyvää Uutta Vuotta 2010 kaikille ystäville, tutuille ja sukulaisille! |
|
|
31.12.2009 1:59
Anne.
Tämähän se on luonnonlaki. Toisia syntyy, toisia kuolee.. |
Uusimmat kommentit
Juustopallerot 2 päivää vanhoja leak 30.7.2010 10:49
Esterin pennut syntyneet marja-leena 29.7.2010 15:50
Esterin pennut syntyneet Anne. 28.7.2010 15:01
Esterin pennut syntyneet Jenni-mummu 28.7.2010 8:34
Esterin pennut syntyneet teija 28.7.2010 7:01